Helmimeren suuren sodan alku.

 

Vilhelm Sotatorni oli saanut määräyksen lähteä Helmimeren suureen sotaan. Sodasta on oikeissa osissa noin vuosi aikaa. Vilhelmille teki kovaa hyvästellä rakas vaimonsa Aurora. Oli kuitenkin pakko. "Rakastan ja ajattelen sinua aina. Muistot antavat minulle voimia" hymyili Vilhelm.

Sitten oli aika lähteä. Vilhelm kääntyi vielä katsomaan linnaa, jota ei ehkä enää pahimassa tapauksessa ikinä näkisi. Mutta nyt ei ollut aikaa odottaa kuolemaa, piti jatkaa matkaa.

Sodassa loukkaantuneita hoiti Eliisa Kultaruusu, Joonatanin edesmennyt sisko. Hän oli tehokas hoitaja, joka osasi valmistaa hyviä yrttejä. Yrteillä oli hyvin parantava vaikutus.

Vilhelm muisteli Auroraa, ja lähtöään edeltävää päivää. He olivat halailleet jatkuvasti, ja Vilhelm oli luvannut palata hengissä. Olisiko se niin helppoa?

Vilhelm alkoi heti harjoitella päästyään leirille, missä muutkin sotilaat olivat. Heidän piti kohottaa kuntoaan, jottei Helmimeri häviäisi kuin tuhka tuuleen. Sitähän kukaan ei halunnut.

Vilhelmillä oli oma hevonen, Tuuli nimeltään. Tuuli oli hyvin nopea ratsu, ja Vilhelm hyvä soturi. Siksipä Tuuli juuri annetteenkin Vilhelmille. Vilhelm luotti siihen, että Tuulin avulla hän selviää.

"Syö nyt paljon. Huomenna sota alkaa" kehotti Vilhelm Tuulia. Tuulille ei vaan näyttänyt ruoka maistuvan. Se pälyili epäluuloisesti ympärilleen. "Ajattele, sinun on oltava virkeänä ja hyvinruokittuna huomenna!" kehotti Vilhelm vähän ankarammin.

Silloin puskasta kuului kova rasahdus. Vilhelm kääntyi ja veti miekkansa esiin. "Tule hitaasti esille" hän sanoi ja piti miekastaan kiinni hikisin käsin. Jos joku tekisi nyt yllätyshyökkäyksen, ei Vilhelm pärjäisi. Muut olivat nukkumassa, vain Vilhelm oli jäänyt harjoittelemaan.

 

 

Vilhelm mykistyi, kun hän näki kuka tuli esille puskasta. "Eivät kai naiset sodi?" hän kysyi esille tulleelta. "Sillä tiedolla et lyhyen loppuelämäsi aikana tee mitään" naurahti esille tullut nainen.

"Ja älä luule, ettei minulla olisi asetta. Ilman sitä en lähtisi sotimaan" nainen sanoi. Vilhelm oli varma, että oli nähnyt naisen joskus jossain taulussa. Hän ei vain tässä tilanteessa keksinyt missä taulussa...

"Kuole Vilhelm Sotatorni! Et enää ikinä nää vaimoasi Auroraa, ja hän tulee olemaan onnellinen!" nainen huusi. Vilhelm kauhistui. Mistä nainen tiesi hänen vaimonsa nimen? "Vai pitäisikö sanoa Anastacia Sotatorni" naurahti nainen.

"Se kun tulee olemaan tärkeä nimesi vaimollesi. Mutta nyt lopetan tämän hökötyksen, ja katkaisen ylevän kaulasi" sanoi nainen ja kohotti miekkansa. "Vai pitäisinkö ensin hieman hauskaa?"

Vilhelm tunsi pistävää kipua, kun nainen huitaisi häntä vatsaan. "Tee se äkkiä..." Vilhelm sanoi heikosti kun verta alkoi valua. "Teen sen niin kuin haluan" nainen sanoi tyynesti.

"Mutta jos niin haluat" sanoi nainen ja löi vielä Vilhelmiä vatsaan monta kertaa.

Vilhelm kaatui heikkona maahan, omaan vereensä. "Miksi ihmeessä?" hän kysyi, mutta nainen katosi jo metsän pimentoon.

Aamulla Eliisan hoitolassa oli samantapainen tilanne meneillään. "Et tainnut tietää, kun otit minut hoitoon että hoidat vastapuolen soturia?" murisi juuri kuntoon tullut mies. "Hoidan ketä vain, puoli on aivan sama" Eliisa sanoi tyynesti.

Parin minuutin kulttua hän makasi veressään hengettömänä. Tämän tapahtuman takiahan Joonatan sekosi ja alkoi hakkamaan perhettään. Myös moni muu jäi kaipaamaan Eliisaa.

 

Mies juoksi nopeasti pois. Sen koommin häntä ei olla  nähty.

Tälläinen oli Helmimeren suuri sota. Mutta vain alku siitä, taistelu on vasta alussa. Joskus saatan julkaista kakkososan sotaan, riippuu ihan että haluatteko. Osa oli lyhyt, se oli vain extra johon yritin saada paljon salaperäisyyttä :)