Perhe Helmitorni. Kuninkaalliset. (Kuvia noin 70)

 

Sebastian Helmitorni oli juuri luonut ensimmäisen silmäyksen linnaansa, joka tulisi olemaan hänen kotinsa koko miehen loppuelämän ajan. Ensivaikutelma linnasta oli hyvä. "Täältä käsin hallitsen koko valtakuntaa viisaudella ja reippaudella" lupasi Sebastian kädet ristissä.

Pian hän löysi mieluista puuhaa, pianonsoittoa. Sebastian oli ollut pienenä äitinsä ja isänsä hovissa, jossa hän oli soitellut pianoa koko lapsuutensa ajan. Sen vuoksi hän oli taitava.

Isabella taas piti enemmän maalauksesta. Hän sai hetkessä aikaan melkoisia mestariteoksia. Hänen isänsä oli opettanut Isabellalle luovuutta, joka oli hänen mukaansa tärkein taito kauniille kuningattarelle.

Linna ei ollutkaan aivan tyhjä. Sebastian huomasi yläkerrassa liikuskelevan hienon aatelisherran. "Päivää arvon herra...?" kysyi Sebastian yllättyneenä siitä, että joku oli linnassa ennen heitä. "Paroni. Olen paroni" vastasi Vilhelm.

 

Vilhelmin ja Sebastianin ystävyys alkoi hyvin. "Mitä teet täällä? Minähän olen sentään kuningas ja omistan palatsin" kysyi Sebastian. "Juuri sen vuoksi tulin. Minä olen hyvin utelias, ja tahdoin nähdä millainen mies tulee hallitsemaan valtakuntaamme" vastasi Vilhelm.

 

Linnassa oli muitakin. Helena Kultaruusu oli alkanut harjoittaa shakkitaitojaan kyllästyttyään odottamaan kuninkaallisia.

Alakerrassa oli Helenan vaimo. "Joonatan Kultaruusu, Herttua" esittäytyi Joonatan ja hymyili ystävällisesti Isabellalle. "Valtiattaresi Isabella Helmitorni" Isabella puolestaan esitteli itsensä. Hän ei vielä tiennyt Joonatanin synkkiä taustoja. Joonatan osasi peittää ne hyvin.

Sebastianilla ja Vilhelmillä oli pieniä erimielisyyksiä. "Tekö rukoilette Veeraa? Vaikka aatelinen olenkin, en rukoile ketään. Olen sitä mieltä, että me korkeassa asemassa emme rukoile" totesi Vilhelm. "Veera on jumalatar, joten minä rukoilen häntä. Jumalatar on aina täyttänyt kaikki lupauksensa" Sebastian kertoi.

"Käyn tutustumassa vaimoonne" Vilhelm sanoi hiukan kylmästi ja käveli ulos. Sebastian vilkaisi ikkunasta valtakuntaansa.

Hän tyrmisti nähdessään outoihin vaatteisiin pukeutuneen vanhan naisen. Voisiko tuo nainen olla jumalatar ihmisen muodossa?

"Kyllä vain on. Tunnen sen!" Sebastian sanoi hiljaa itsekseen, ja tuijotti naista yllättyneenä. Hän ei ollut koskaan nähnyt naista, vaikka oli asunut valtakunnassa lapsuudestaan asti.

Nainen pysähtyi linnan kohdalle ja alkoi pyyhkiä lasipalloa. "Tämä linna palvoo minua. Siunaan heitä" nainen sanoi ja jatkoi matkaansa.

Sebastian ei miettinytkään sen jälkeen muuta kuin naista, ja sen vuoksi keskustelutuokia Helena Kultaruusun kanssa meni hieman myttyyn.

"Olet vaisu. Mikä on?" kysyi Isabella sen jälkeen, kun vieraat olivat siirtyneet alakertaan. "Taisin nähdä jumalattaren" kuiskasi Sebastian. Isabella ei kyennyt muuta kuin naurahtamaan. Hänkin oli luullut monta kertaa näkevänsä jumalattaren.

Kun ilta hämärtyi, meni Sebastian tähyilemään näkyikö naista vielä. "Ei näy" Sebastian totesi hieman pettyneenä. Hän ei huomannut taivaalla kirkkaasti loistavaa tähteä...

Isabella meni rukoilemaan. "Veera, Jumalattaremme ja meidän hallitsijoiden haltijas, siunaa minua ja miestäni täällä uudessa linnassamme. Anna meille meidän leipämme, ja huolehdi meistä" Isabella rukoili.

Sebastian kokkaili salaa, vaikka kuningatar oli kieltänyt häntä. Hän oli aina halunnut kokeilla, mitä saa aikaan.

"Tuoksuu hyvälle" hän arvioi ruokansa ja kattoi sitten pöydän. "Pyydän vieraita ja vaimoani siirtymään saliin!" hän huikkasi.

Pöydässä juteltiin perijäasioista. "Jos saamme perijän, naitemme sen teidän tytöllenne" sanoi Isabella Joonatanille. "Kiitän" Joonatan nyökkäsi.

Vilhelm vilkaisi Isabellaa tyrmistyneenä. Hän kun oli kaavaillut omaa tulevaa lastaan kuningattareksi. Sitten hän jatkoi hiljaisena ruuan syömistä.

"Minäkin kiitän" Helena hymyili.

Vilhelm poistui paljon aikaisemmin kuin muut. Hän yritti salata pettymystään.

Sebastianilla ja Isabellalla oli lastenteko mielessä...

Seuraavana aamuna hovin uusi hovimestari kokkailli herkullista ateriaa. "Kuninkaalliset arvostavat varmasti elettäni" hän mietti.

 

"Hei" hymyili Isabella Sebastianille. Heillä oli eilen ollut mukava yö, jonka johdosta Isabella oli raskaana. "Päivää rakas" hymyili Sebastian takaisin.

"Minä olen miettinyt eilistä ja perijää" Isabella sanoi. Sebastian otti häntä kädestä hymyillen hurmaavasti. "Samat sanat"

"Mutta jokin täällä löyhkää." Sebastian totesi. Hovimestari etsi hetken, ja löysi kuolleen rotan. "Joku tekee teille kiusaa" hän sanoi.

Isabella tutustui muihin aatelisiin sinäkin päivänä. "Päivää kuningatar. En valitettavasti päässyt eilen tutustumaan teihin" esittäytyi Aurora Sotatorni, joka oli eilen vierailleen Vilhelmin vaimo.

"Mutta nyt tulin tänne. Mieheni lähettää teille paljon terveisiä" hän hymyili. "Vilhelm poistuikin eilen melko äkisti..." muisteli Isabella.

 

Aurora tutustui mielellään linnaan. Hän oli hetkessä tutkinut alakerran, ja siirtyi nyt yläkerroksiin.

Hän alkoi esitellä viulunsoittotaitojaan. "Opin näitä mieheltäni" hän selitti mahtavat taitonsa Isabellalle.

Aurora mietti, mitä muuta tekemistä linnassa voisi olla. Hän oli viipynyt vasta muutaman tunnin.

Lopulta hän päätyi soittamaan pianoa. Siinä hän ei ollut yhtään sen huonompi kuin viulunsoitossakaan.

Sebastian meni rukoilemaan. "Jumalattaremme, ole kiltti äläkä siunaa meitä vielä perijällä. En ole valmis lapseen" Sebastian rukoili. Hän oli ennen rukousta tarkastanut että ovi oli tiukasti kiinni.

Isabella oli nukkumassa, joten hän ei kuullut rukousta.

Joku muu sen sijaan kuuli! Se oli hovimestari, joka käveli juuri silloin oven ohi. "Kiintoisaa..." hän mietti.

Hetken kulttua Sebastian tuli ulos. Hovimestari piiloutui kasvien taakse.

Myöhemmin kokkailessaan ruokaa hän mietti rukousta. "Voi kuningatar-parkaa, hänellä ei ole arvoistaan miestä" hovimestari ajatteli ääneen.

Sebastian tuli syömään salaattia, jonka hovimestari oli kokkaillut. "Osaat tehdä erittäin hyvää ruokaa" kuningas kehui.

Nyt kun Isabella vain lepäili, ei Sebastianilla ollut paljon tekemistä. Hän vain mietti, että mitä jos perijä syntyykin. "Veera ei anna sen tapahtua" hän lupaili itselleen.

Hovimestari oli mennyt siivoamaan ja unohtanut ruuan liedelle, joka alkoi jo savuamaan.

"Pthyi, inhottavaa. Pitääkö minulle aina käydä näin!" hovimestari huusi vihaisena.

Hovimestari oli pettynyt huomatessaan että ruoka oli pilalla. "Noh, kyllähän tätä kai syödä voi" hän mietti ottaessaan pienen koemaistiaisen.

Hän kattoi pöydän toivoen että Sebastian ja Isabella eivät huomaisi mitään eroa.

Ja koska Sebastian ei edes tiennyt, mitä pilaantunut ruoka tarkoittaa alkoi hän syödä. "Kuulukohan tämän maistua tältä?" hän mietti.

Syönnin jälkeen hän meni soittelamaan pianoa. Hän oli vieläkin parempi kuin ensimmäisinä päivinään linnassa.

"On jo korkea aika kasvattaa kuninkaallinen puutarha" hän mietti ja lähtikin istuttamaan tomaatteja. Niitä olisi hyvä syödä kesällä.

Sen jälkeen hän meni nukkumaan yläkertaan, koska Isabellalla oli ollut kipuja.

Aamulla hovimestari käväisi keittiössä nopeasti, ja tuli sen jälkeen takaisin.

"Mistä tämä savun haju oikein tulee?" Sebastian mietti. Hän mietti hetken, ja paikansi sitten mistä savu tuli. Keittiöstä.

Sebastian ryntäsi sinne, ja huomasi hellan olevan tulessa. "Tuli leviää pian..." hän sanoi ja mietti kuumeisesti mitä tehdä. Joku löi oven lukkoon, ja se kauhistutti Sebastiania.

"Tämä on jumalatteren kosto rukoksestani!" Sebastian karjui kauhuissaan. Nyt hän kuolisi, kuolisi aivan varmasti. Ennen kuin ehtii edes lapsiaan nähdä.

Hovimestari oli ulkona eikä tiennyt asiasta mitään. "Viekää tämä kirje Vilhelm Sotatornille" hän käski ja ojensi kirjeensä viestinviejälle.

Sebastian alkoi olla yhä epätoivoisempi. "Herran nimessä, tulkaa joku apuun!" hän karjui kun tuli alkoi levitä ja polttaa keittiön puista kalustoa.

Hovimestari seisoskeli toisessa huoneessa, ja piti kädessään vesiämpäriä. "Noniin" hän sanoi ja ryntäsi keittiöön murtamalla oven auki.

"Vihdoin. Ensi kerralla voisit pitää kiirettä" sanoi Sebastian.

Hovimestari viskaisi kaksi ämpärillistä vettä tuleen, ja onni suosi häntä. Tuli sammui.

"Minun apuani ei tarvita" päätti talonpoika joka oli jo vähän aikaa kuunnellut huutoja.

Sebastian meni rukoilemaan heti tulipalon jälkeen. "Jumalatar, pyydän anteeksi ja perun viimeisimmän rukoukseni. Antaa lapsen tulla vaan. Pyydän vielä kerran anteeksi" mies rukoili.

Sebastian tunsi sisällään oudon, lämpimän tunteen. "Siunaan sinua kahdella lapsella" kuului kirkas ääni.

 

Sebastian hymyili ja nyökkäsi. Sitten hän huomasi saanensa pahan palovamman tulipalossa.

Hän meni pelailemaan shakkia. "Kukakohan yritti murhata minut... Tuskin tulipalo sentään itsestään syttyi" Sebastian mietti.

Hän huomasi olevansa varsin taitava myös shakissa. Silloin kuului Isabellan kirkaisu, ja Sebastian ryntäsi alakertaan.

Perijä oli syntynyt! Sebastian ll:sella oli tulevaisuudesta repäistyt vaatteet ja kauniis silmät. "Olen niin onnellinen" kuiskasi Sebastian.

Veera ei ollut pettänyt lupaustaan. Myös toinen pikkuvauva syntyi. Tämän veijarin nimeksi tuli Kristian.

 

"Hurraa! Elämme onnellisesti koko loppuelämämme!" hihkui Sebastian ja päätti unohtaa tulipalon. Kukaan ei varmasti vainonnut häntä, ei varmasti...

 

Huh. Tälläinen osa tämä oli, toivottavasti kelpasi. Ensi osasta en osaa vielä sanoa mitään, tiedotan asiasta myöhemmin. Tässä kuussa se vielä kyllä ilmestyy.